Humppila

HÄIRIÖ OHI: Juomaveden keittokehotus puretaan Kausalan ja Iitin kirkonkylän sekä Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan alueella

Vesinäytteiden tutkimustulokset Kausalan ja Iitin kirkonkylän alueelta ovat valmistuneet maanantaina 15.12.2025.

Vesinäytteet ovat puhtaat, joten Päijät-Hämeen ympäristöterveyden antaman ohjeistuksen mukainen keittokehotus voidaan purkaa.

Juomavettä voi käyttää normaalisti, mutta vesijohtoverkostoon tehdyn kloorauksen takia vedessä voi vielä havaita lievää kloorin hajua.

keittokehotuksen päättymisestä on tiedotettu asiakkaita tekstiviestein. Tiedote on luettavissa myös Iitin kunnan sekä Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan nettisivuilla.

Lisätietoja antavat

Lahti Aqua Oy/Aqua Palvelu Oy:n toimitusjohtaja Hannu Mustonen
puh. 050 552 8455 ja Päijät-Hämeen ympäristöterveys Pirjo Takku puh. 044 480 1143.

Huom! Sinut on ohjattu Lahden vesikriisin tiedotussivustolle

Sivustolta löydät tiedotteet, ohjeet ja yhteystiedot kriisitilannetta koskien.
Teemme parhaillaan töistä kriisitilanteen selvittämiseksi.